28.12.2016




for the little one
homemade by grandma 


Joulun alla ajatuksenani oli ommella harmaat flanellipöksyt pakettiin, mutta se jäi, tai jätin. En vain jaksanut, enkä kerinnyt, eikä sitä inspiraatiota ollut yhtään edes yksiin housuihin minikokoa 86.
Nyt sitten aamutuimaan kaivoin koneen kaapista ja surauttelin pöksyt valmiiksi pienelle.

Joulunpyhät ovat ohi ja nyt on arki sekä loma. Suurena plussana tuo auringonpaiste sinisellä taivaalla. Ei valittamista, vaikka väsyttääkin edelleen ihan urakalla. Eilinenkin reissu meni sutjakkaasti, kun lämpimässä autossa mulla meni filmi poikki ja sain ottaa unoset. Kaiketi tuota väsyä ollut säästössä reippaasti ja nyt se pukkaa kaikki kerralla  pihalle. 
Sellaista se vain välillä on. Hyväksyttävä itsensä sellaisena, ei patteripupuna, vaan ihmisenä, joka väsyy joskus pientenkin kuormien alla ja arjen melskeessä.
Ollaan jokainen niin erilaisia ja on hyvä tietää myös omat rajansa. Armahtaa itseänsä ja pitää kiinni siitä, ettei ihmisarvo riipu tehdyistä työtunneista, kodin siivousmäärästä tai näyttävistä aikaansaannoksista. Joskus ne hiljaisimmat ja parhaimmat hetket ovat juuri niitä kallisarvoisempia hetkiä, jotka eivät näy naapurille, eikä muille ihmisille. 
Hiljaiset hetket, kun saa levähtää ja olla vain. Eikä meiltä odoteta mitään!


4 kommenttia:

  1. Meidän suvun pienin "hukkuisi" noihin housuihin....12 pv. syntyi ja 48 cm pitkä♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnea onnea!
      On ne pienet ihmisen alut niin suloisia tuhisijoita.

      Täällä blogin puolella ollut hiljaista. Väsymystä ollut ja pientä muutosta tässä muutenkin tulee arkiseen elämään työn muuttumisen merkeissä.
      Jännittää vielä vallan kamalasti...
      Mutta Herran käteen sekin. Kaikki on vain mennyt paikoilleen kuin palapelin palat!

      Poista
    2. Turhia jännität...kaikki menee hyvin!
      Tuo oli niin helppo sanoa/kirjoittaa, mutta tiedän miten uusi aina jännittää..:)

      Poista
    3. Kiitos!
      Kyllä sen haluan uskoa...
      Hetki kerrallaan... astelen... =)

      Poista