28.9.2016

epätäydellisen täydellinen



secondhand jug


Epätäydellisen täydellinen. 

Kannu, ihminen, koti, perhe, työ, eletty elämä, ihmiset ja ihmissuhteet. Minä. Siis epätäydellisiä, mutta silti täydellisiä.
Ihmiset ovat Luojan suuria täydellisiä luomuksia kaikessa vajavaisuudessaan ja rikkonaisuudessaan. Sinä, minäkin!

Koti, täydellinen turvanpaikka arjen lepoluola, vaikka niin epätäydellinen kuitenkin. Perhe, paras ja täydellinen, rakkaat ihmiset ympärillä, mutta epätäydellisten ihmisten kokoonpano, kuitenkin. 
Emme pääse eroon riidoista ja ymmärtämättömyydestä, teinien puhumattomuudesta tai vain likapyykistä vessan pyykkikorissa. Ja siitä tyhjästä jääkaapista keittiössä.
Työ, suuri osa ihmisen elämää, täydellisiä ja epätäydellisiä töitä. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin sellaista miellyttävää, josta voi kokea olevansa tarvittu sekä osaava. 

Eletty elämä.
Jos omaa elämääni katson, se on kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta juuri sopiva ja minulle räätälöity. Surut, murheet, ilot ja kivut, kaikki on valmiiksi merkitty elämäni janalle. Ja ne ihmiset joita olen kohdannut, ovat olleet joko tunteideni mukaan täydellisiä tai epätäydellisiä. Silmissäni ja sydämessäni kun on ihmisen vikaa...
Ihmissuhteet ne vasta epätäydellisiä ovat. Voi  sitä sekamelskaa ja väärinymmärrystä sekä tunteiden kirjoa. Ja en edes ole mikään teini!

Ja mikä kaikessa tässä on levollista, niin turvallista. Saa luvan olla epätäydellinen ihminen, armosta riippuvainen, ristin tien kulkija. Juuri sellainen kuin tuo kannu, hiukan vinossa, rouhean ulkokuoren omaava, mutta taitavan savenvalajan tekemä arvokas yksilö. 
Ainutlaatuinen!
Niin sinäkin!







2 kommenttia:

  1. On onni, että saamme olla epätäydellisiä ja silti kelpaamme♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin!
      Siitä tulee levon tunne. Hän pitää meistä huolen!!

      Poista