22.6.2017


Hän on niinkuin istutetu puu vesiojain tykönä, 
joka antaa hedelmänsä ajallaan ja 
jonka lehti ei lakastu;
ja kaikki mitä hän tekee,
menestyy.

-------


Juhlaa vai onko sittenkään. Tämä keskikesän hetki, juhannus, kun koko kaupunki hiljenee ihmisten suunnatessa isoja teitä pitkin jonnekin järvien läheisyyteen takakontit täynnä ruokaa ja juomaa. 
Takakontit täynnä ruskeita pulloja, makkaraa ja peltitölkkejä pahvipakkauksissa. Ettei vain lopu kesken.
Suuret odotukset ilmassa, kun on juhla ja kuitenkin...

Ja meillä ei ole kaapissa kuin maitoa ja jokunen litra mehua. Ei ole ruskeita pulloja ja makkaraa, jos ei muutamaa nakkia lasketa. Ei ole peltitölkkejä pahvipakkauksissa, ei ole koskaan ollutkaan. Siitä olen kiitollinen.

En tuomitse ketään, kerron vain... Muistan lapsuudestani sen, mitä tuo nesteiden nauttiminen vanhemmassa vaikuttaa. Miten on turvaton olo ja pelottaa. Eikä ymmärrä. Ja milloin äiti tulee kotiin.
Voi isä, tietäisitpä! 

Meidän taloudessa ei ole kolisteltu tölkkejä, eikä ruskeita lasipulloja. No sitä makkaraa on kyllä varmasti paisteltu ja pahvisia peltipurkkipakkauksiakin on ollut. Amerikassa kun limsatölkit myytiin sellaisissa...
Edelleen tuo täysien lasien ja pullojen näkeminen ystävienkin kuvissa aiheuttaa epämukavuutta. Siihen ei totu, ei koskaan!
Ainoa prosentteja sisältävä neste on ehtoollisviini ja sitäkin nautitaan vain se lusikallinen silloin tällöin.
Keskikesän juhlaa. Minulle hetken lepotauko ja henkäisy. 
Ennenkaikkea kiitän, että saan hetken levätä, olla vain. Juoda kupposen kahvia, ehkä toisenkin, nukkua, ehkä maalata, ehkä ommella, ehkä ulkoilla ja ehkä syödä hyvää grilliruokaa.
Ja kiitän, että meillä ei ole pulloja tuomassa juhlahumua!
Olen siitä niin kiitollinen.
Voi isä, tietäisitpä!
Niin kertoisin sinulle!


















31.5.2017


Huomenta!
Nyt huusholli on taas putipuhdas. Siihenkin on taas omat syynsä! Hyvä puoli on se, että onpahan tullut suursiivous tehtyä nyt kahden viikon sisään kahdesti.
Yritän ajatella positiivisesti, vaikka se ei ole aina niin helppoa. Ja nyt kädet kiittää, kun hanskoja en osaa käyttää!! No ruttuiset ne on jo muutenkin! Tehneet kädet!!

Elämä kulkee omaa rataansa, hiljalleen. Uusi työkin on alkanut pikkuhiljaa olemaan ihan työtä vain ja olen oppinut paljon. Ehkä eniten luottamusta omaan makuuni ja siihen, että kannan nyt vastuuta isommalti, vaikkei se siltä tunnu. Ehkä sellainen hiljainen luottamus ja usko siihen, että asiat järjestyy liian paljon murehtimatta, siellä työssäkin!
Monia asioita on ollut sellaisia, jotka ovat väsyttäneet tämän kuluneen vuoden aikana. Monet itkut on tullut itkettyä ja välillä toivokin on ollut kadoksissa. Kun kyse on läheisestä, läheisistä, välillä se murhe kasvaa liian suureksi, jolloin rukous on tarpeen ystävän kanssa.
Kiitollisena siitä, että olen saanut siihen ystävän, jolle  voin  viestittää, että rukoillaanko?! Nyt olisi tarve!
Niin, vaikka suora linja on auki taivaaseen, silloin huolen ja murheen keskellä ei aina näe sitä! Se vaatii silloin uskoa paljon enemmän ja siksi ihmeellistä, että Luojani on järjestänyt  matkaseuraa näille solavaiheille!

Päivä kerrallaan, edelleen hiljaa rukoillen kuljen. Onneksi ei tarvita suuria sanoja tai tekopyhyyttä, vaan vain ajatus, auta Herra!
Niinkuin sana sanoo, usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy!
Kuinka totta! Siihen Herra Jeesus antakoon minullekin luottamusta!
Ja sana pitää, on tosi, vaikka tunteet ja silmät näkisivät muuta!! 

Kulje sinäkin sydän avoinna ja sulje silmät ja anna tunnekuohujen laskea. Saa huomata, että elämän laiva matkustaa eteenpäin, vaikka myrskyää. Kun Herra sanoo vain sanan, vaikene, ole hiljaa!


Hyvää ja siunattua päivää!

Tanja



3.5.2017




Elämä on kaunis, kaunis katsojan silmissä. Sinun ja Minun.
Katseessa nuoren, katseessa jo ikääntyneemmän.

Kauneutta niin monenlaista, erilaista. Arvokasta, tärkeää
ihmisen silmissä, ihmisen sydämessä, tänäänkin.

Vaiheet elämän, kyyneleet, ilon hetket. Luopumiset,
rypyt ikääntymisen. 
Muutokset ihmisen kuoren, läheisemmänkin.


Herra sinä avaat silmät näkemään, kauneutta elämän,
ihmeellisyyttä nuoren, pehmeyttä vanhemman.
Arjen askeleissa hymyjä, tarpeellisia taistoja.
Hetkiä,  pieniä pisaroita kuin kyyneleitä ja niin kirkkaita.

Kauneus on katsojan silmissä. Sydämessä.
Arvokasta usvan harmaan peitossa, piilossakin.
Elämän kauneutta, katseessa ihmisen, vain sydän saa näkemään.
Tänäänkin. Ymmärräthän sen.

Annathan hetken itsellesi, kuunnella sydäntäsi. Katsele kuvastimesta
Luojan luomaa kuvaasi.
Anna katseesi kertoa sanoja tuhansia, lempeitä hyväksyviä hymyjä.
Sinä arvokas nuori, sinä ikääntynyt ihminen.
Tänäänkin.
Ja kuule kuinka tuuli soi.
Hiljaa ulapalta kulkee kutsuen, kuiskaten hiljaa korvaasi.
Todellinen rakkaus on ikuinen, muuttumaton.

Kuuletko kuinka tuuli soi. Huudahtaa nimeäsi kutsuen.
Nyt ja tässä vierelläsi, rakkaus on ikuinen.

Kuulethan kuinka tuuli soi. Hiljaa erämaassa kulkee kutsuen,
tasaisella maalla hiljaa kuiskaten, ethän juokse pois.
Rakkaus ei hylkää milloinkaan.
Kulkee kanssasi läpi tämän maan.

Elämä on kaunis. Kaunis katsojan silmissä. Sinun ja Minun.
Katseessa nuoren, katseessa jo ikääntyneemmän.
Kauneutta niin monenlaista, arvokasta ja erilaista.
Tänäänkin.
Uskothan sen.

19.4.2017



Kaipaan hiljaisuutta, 
mutta en osaa hiljentyä.
Odotan Jumalan vastauksia, 
mutta en aina usko, olenko tullut kuulluksi.
Uskon, 
mutta epäusko tekee kiusaa ja tarrautuu minuun kiinni.

Minulla on vain pieni uskon siemen. 
Haluaisin istuttaa sen syvälle multaiseen maahan.
Sinä et unohda kastella siementäni.
Minä unohdan.
Sinä annat aurinkosi paistaa sille.
Minä en osaa valaista.
Sinä keräät talteen sadon.
Minutkin.
Minulla on vain pienen pieni siemen.
Auta minua pitämään siitä huolta!


9.4.2017


Hiljaista täällä. Olen ollut taas sairaana, jo kolmas tauti uuden työn lomassa... Mietityttää... Onko aiheuttaja pakkausmateriaalit, pölyt, kuiva työpaikkailma, hajut ja stressi!?!
Jään tässä seurailemaan tilannetta!

Ei ole ollut virtaa...

21.3.2017



Itku kurkussa. Sydän raskaana.
Minä, aikuinen lapsi.
Tunnemyrskyssä.
Kirjaan sanoja, korulauseita.
Totuutta en ehkä uskalla kohdata.
Vai onko sittenkään niin.
Kuka on oikeassa, kuka väärässä. 
Onko sillä merkitystä.

Lähekkäin, mutta ei vielä sylikkäin.
Sinä ja minä, minun sisäinen lapseni.
Herkkä olet kai sinäkin!

Sinua en täysin tunne.
Pysy siinä ihan lähellä, tutustutaan hiljaa.
Älä itke kuitenkaan.
En ehkä osaa vielä lohduttaa.

Mutta tiedäthän, olet tärkeä.
Olet äärimmäisen rakas.
Minä välitän sinusta.

Ollaan vaan ihan hiljaa,
sinä ja minä.
Ja tutustutaan hiljaa.