2.12.2016



Lepää hiljaa syleilyssäni.
Armossani, rakkaudessani.
Saat sen kaiken lahjaksi.

En sinua hylkää enkä jätä,
en taakkojasi ylenkatsele.
Mustat jäljet vaatteista, sydämestäsi,
pesen pois aivan puhtaaksi.
Vihan ja katkeruuden sulatan,
hiljaa, kun saan ensin  lupasi.

Käännä katse itsestäsi,
likaisista vaatteistasi, piiloutuneesta
sydämestäsi.
Vain siemen pienen, uskoa riittää.
Savea on ihminen, Tietää Hän sen,
ihmisen koko olemuksen.

Usko ja luota rakkainpani,
lepää vain hiljaa armossani.
Luota, ohjaan
aivan varmasti.









27.11.2016



Hiljaiseloa täällä. 
Arjen elämässä on tarpeeksi, joskus ihan liikaakin miettimistä. Tai sitten se on vain sitä, että erityisherkkänä tunneihmisenä kaiken kokee vain voimakkaammin. Loppujen lopuksi  kaikki on ihan hyvin ja kun muistaa sen, ettei niiden asioidensa kanssa kamppaile yksin. Ja eihän niiden arkimörköjen tarvitse olla kovin suuriakaan, kun ne kuormittavat! Tosin mikä tahansa tuntuu paljon suuremmalle tässä pimeydessä. Ja ai että miten mieli piristyy, kun näkee muutaman minuutin auringon valoa!

Huomaan, että tämä kaikki vaikuttaa inspiraatioihin, jaksamiseen tehdä ja siihen luomisen iloon jota tarvitsen.
Tässä taannoin ajelin Lahdessa äitiäni tapaamassa ja matkalla poikkesin paikallisella suurmyymälällä. Siellä hipelöin valtavan suurta maalipohjaa...en ostanut. Vielä!! Mutta kyllä, nyt on tunne, tahdon maalata! 

Lahjoja on jokaisella ihmisellä. Joskus ne lahjat ovat vain kätkettynä.
Ei tarvitse olla taiteen mestari, että voi maalata. Ei tarvitse olla täydellisyyteen pyrkivä ompelija tai puuseppä. Riittää, kun on intoa ja halua kokeilla, yrittää. Voi sitä riemua onnistumisesta!

Muistan lapsuudesta isäni, joka teki paljon puutöitä. Hän valmisti ruokapöydän ja tuolit, sohvan ja sohvapöydän. Minun puisen sänkyni ja ensikehtoni. Hän valmisti sorvilla kynttiläjalkoja ja myi niitä torilla,  kun rahasta oli tiukkaa.
Hän oli saanut lahjaksi kätevät kädet. Siirtyneetkö nuo kädet lahjana minulle, en tiedä. Mutta sen tiedän, mistä nautin!
Myös setäni, rakas ja tärkeä ihminen, teki paljon puutöitä. Hänen kanssaan vietin lapsuusajan viikonloppuja homeen hajuisessa kellarissa, jonne hän laskeutui kapean kapeita portaita invalidina kepin kanssa. Hänellä oli tahtoa olla kanssani tekemässä, ohjaamassa ja auttamassa. Aina löytyi puutavaraa, nauloja ja maalia. Aina hän oli innokas tulemaan kanssani ja oli kiinnostunut tekemisistäni, minusta äkkipikaisesta pienestä ala-aste ikäisestä tytöstä. Tiesi, tunsi sukunsa....

Viimeisillä päivillään aloitti vielä puista korurasiaa tekemään minulle, mutta se jäi kesken...

Ja mitä tulee ompelutöihin... Setäni vaimo antoi ompelukoneensa ja kankaita riitti. Aina sai ommella. Koskaan luovuudelle ei sanottu ei! Ja hän ohjasi ja neuvoi karjalanpiirakan rypyttämisessäkin. 

Ja äitini, taitava piirtäjä, taiteilee kortteihin  kauniita kukkia ja kirjailuja kynällä. Ja lapsuudessa äitini ompeli mummon käyttämättömistä vaatteista minulle alusvaatteita, kun oli rahasta tiukkaa.
Ja se ompeluharrastus jatkui myöhemmälle iälle, aina tähän hetkeen asti, kun äitini osti nuoruusvuosinani uuden ompelukoneen, jolla sain ommella mekkoa ja paitaa sekä hametta. Ja niitä ikkunaverhoja...

Niitä lahjoja ovat vaalineet ihmiset, läheiset ympärilläni, vieraammatkin. On ollut aikaa, materiaalia, kiinnostusta ja läsnäoloa.
Kiitos kaikesta siitä!
Ja kiitos Taivaan Jumalalle tästä lahjasta, jonka kautta olen saanut purkaa itseäni, tuoda esille tunteitani ja saada onnistumisen iloa arjessa! 

Ota sinäkin askel.
Uskalla kokeilla, yrittää.
Ei tarvita täydellistä suoritusta, ei myyntikelpoisuutta.
Ei muiden kehuja.
Mitä tahansa se onkaan, uskalla.
Näillä sanoilla puhun itsellenikin, uskalla!









Hiljaiseloa täällä. 
Arjen elämässä on tarpeeksi, joskus ihan liikaakin miettimistä. Tai sitten se on vain sitä, että erityisherkkänä tunneihmisenä kaiken kokee vain voimakkaammin. Loppujen lopuksi hyvin kaikki on ihan hyvin ja kuin muistaa sen, ettei niiden asioidensa kanssa kamppaile yksin. Ja eihän niiden arkimörköjen tarvitse olla kovin suuriakaan, kun ne kuormittavat! Tosin mikä tahansa tuntuu paljon suuremmalle tässä pimeydessä. Ja ai että miten mieli piristyy, kun näkee muutaman minuutin auringon valoa!

Huomaan, että tämä kaikki vaikuttaa inspiraatioihin, jaksamiseen tehdä ja siihen luomisen iloon jota tarvitsen.
Tässä taannoin ajelin Lahdessa äitiäni tapaamassa ja matkalla poikkesin paikallisella suurmyymälällä. Siellä hipelöin valtavan suurta maalipohjaa...en ostanut. Vielä!! Mutta kyllä, nyt on tunne, tahdon maalata! 

Lahjoja on jokaisella ihmisellä. Joskus ne lahjat ovat vain kätkettynä.
Ei tarvitse olla taiteen mestari, että voi maalata. Ei tarvitse olla täydellisyyteen pyrkivä ompelija tai puuseppä. Riittää, kun on intoa ja halua kokeilla, yrittää. Voi sitä riemua onnistumisesta!

Muistan lapsuudesta isäni, joka teki paljon puutöitä. Hän valmisti ruokapöydän ja tuolit, sohvan ja sohvapöydän. Minun puisen sänkyni ja ensikehtoni. Hän valmisti sorvilla kynttiläjalkoja ja myi niitä torilla,  kun rahasta oli tiukkaa.
Hän oli saanut lahjaksi kätevät kädet. Siirtyneetkö nuo kädet lahjana minulle, en tiedä. Mutta sen tiedän, mistä nautin!
Myös setäni, rakas ja tärkeä ihminen, teki paljon puutöitä. Hänen kanssaan vietin lapsuusajan viikonloppuja homeen hajuisessa kellarissa, jonne hän laskeutui kapean kapeita portaita invalidina kepin kanssa. Hänellä oli tahtoa olla kanssani tekemässä, ohjaamassa ja auttamassa. Aina löytyi puutavaraa, nauloja ja maalia. Aina hän oli innokas tulemaan kanssani ja oli kiinnostunut tekemisistäni, minusta äkkipikaisesta pienestä ala-aste ikäisestä tytöstä. Tiesi, tunsi sukunsa....

Viimeisillä päivillään aloitti vielä puista korurasiaa tekemään minulle, mutta se jäi kesken...

Ja mitä tulee ompelutöihin... Setäni vaimo antoi ompelukoneensa ja kankaita riitti. Aina sai ommella. Koskaan luovuudelle ei sanottu ei! Ja hän ohjasi ja neuvoi karjalanpiirakan rypyttämisessäkin. 

Ja äitini, taitava piirtäjä, taiteilee kortteihin  kauniita kukkia ja kirjailuja kynällä. Ja lapsuudessa äitini ompeli mummon käyttämättömistä vaatteista minulle alusvaatteita, kun oli rahasta tiukkaa.
Ja se ompeluharrastus jatkui myöhemmälle iälle, aina tähän hetkeen asti, kun äitini osti nuoruusvuosinani uuden ompelukoneen, jolla sain ommella mekkoa ja paitaa sekä hametta. Ja niitä ikkunaverhoja...

Niitä lahjoja ovat vaalineet ihmiset, läheiset ympärilläni, vieraammatkin. On ollut aikaa, materiaalia, kiinnostusta ja läsnäoloa.
Kiitos kaikesta siitä!
Ja kiitos Taivaan Jumalalle tästä lahjasta, jonka kautta olen saanut purkaa itseäni, tuoda esille tunteitani ja saada onnistumisen iloa arjessa! 

Ota sinäkin askel.
Uskalla kokeilla, yrittää.
Ei tarvita täydellistä suoritusta, ei myyntikelpoisuutta.
Ei muiden kehuja.
Mitä tahansa se onkaan, uskalla.
Näillä sanoilla puhun itsellenikin, uskalla!







12.11.2016


Olen kuin vieteri, joka on kierretty liian kireälle ja palautuessaan se syöksyy maahan hirvittävällä vauhdilla. Minä siis...
Tällä viikolla on koeteltu hermoja, hermoja ja hermoja sekä sietokykyä, jaksamista ja luottamusta. Päällä ollut pienoinen pakokauhupiikki ja siitäkin selvitty järjenpäätelmällä ja hirvittävällä siivoamisella, rukouksella.
Meillä on nyt siivottu sitten listoja myöten joulusiivouskin, kuukauden etuajassa, hyvä minä! En vain olisi vielä halunnut, mutta pakon sanelemana oli tehtävä. Ja sohvan paikkakin on muutettu!
Lopputuloksena hillitön vuori pyykkiä, iso sähkölasku siitä mokomasta ja punaiset kädet ja silmät, tosin ne väsymyksestä, kyynelnesteen vuotohäiriöstä ja siitä vieterin paukkumisesta.
Kyllä tämä tästä taas...
Saunan lauteilla kävin lepuuttamassa mieltäni, kunnes tajusin, että sen yhden nuorimman petivaatteet ovat vielä yöllä pakkasessa. Siunaantui tuo pakkanenkin sopivasti...  Siihen lopahti sitten se lepoilu!

Mutta mitä havaitsin, tästä taas selvittiin, sen monennen kerran ja minä pakokauhupiikistänikin lievemmin. Että kaiketi sitä on taas jotain oppinut tästä elämästä!
Ja kiitän, toivon ja yritän uskoa. No more!!

9.11.2016



Ilo sydämessä, joskus hyvinkin piilossa.
Arjen villissä viidakossa kadonnut, piiloutunut
puiden lumisille oksille.
Ryppyinen kartta kädessäni lähden etsimään.

Lepo. Tuo lämmin ja turvallinen, kotoinen syli.
Katoaa hetkeksi, juoksee karkuun ja minä perässä.
Odota, tulen mukaan.

Rauha. Läsnä joka hetkessä, lempeästi koskettamassa
olemustani hetkissä, yön pimeyessä.
Sinä annat levon unen.

Rakkaus, juossut karkuun vai minäkö vain. Odottaa
vain, että pysähdyn hetkeksi ja toiseksi. Annan hetken
ajastani, itsestäni.
Jätän avoinna kyltin palamaan.
Ja jään odottamaan.
Sinä astut sisään.
Tuot kaiken tarvittavan tullessasi!






8.11.2016



secondhand scarf


Lunta, sitä tulee nyt niin paljon, ettei kerkiä kuin edelliset kolailemaan pois, kun taas on uutta tilalla. Aamulla ylös ja ulos, lumihommiin. Kaksi autoa ja yksi mopis kaivettu lumen alta...Varaston edessä yhden meidän talon miehen pyörän jäljet. Urhea sellainen, taitaa ottaa mittaa itsestään lumen kanssa, kun aamutuimaan jaksaa yrittää tuossa säässä 20 km matkaa pyöränsä kanssa. Eilenkään illalla ei valittanut muuta, kuin jalkojaan hiukan...  
Siinä lumen lapionnin lomaan olen jutelut erään ryhmäpäiväkotiin tulevan työntekijän kanssa, kun autoansa yritti saada parkkiruutuun lumikinoksen läpi. 
Ja joku mies kesäkengissä, kengän nauhat auki, lähti liikkeelle ilman sen kummempaa autonsa siistimistä lumesta, että hirvitti. Tosin, joutui pysähtymään, kun juuri sopivasti roska-auto oli tukkimassa väylää. Hyvä niin, tulipan sitten tuo kesäkenkäinen mies ulos autostaan huiskimaan jollakin kankaan palasella pahimmat lumet ikkunoista ja auton päältä. Taisi olla kiire ja myöhässä töistä! Olisikohan pitänyt kertoa että motonetista saa lumiharjoja...
Ja mulla ei ollut kiire. Ihana juttu sekin, vaikken lumen luonnista tykkää, niin nyt sen saa aamulla ennen töihin lähtöä tehdä ihan rauhassa, vaikka  kahteen kertaankin!

Siunattua ja turvallista päivää sinne ruudun toiselle puolelle!!
ajakaa varoen...mutta ei kesäkengillä...




2.11.2016


maljakko omaa tuotantoa


Keskiviikko ja keramiikka.
Kiinalaista keskellä viikkoa.

Ompeluprojekti kesken.
Ja huomenna on jo torstai.
Jee.
Voiton puolella!!

Ei mulla väsy ole EI!!